26.5.2015

Piia Pantsun valmennus 18.5.-19.5.-15

Tykkäätekö mun ilmeestä! :D

Elikkä siis ensimmäiseksi pahoittelut siitä, että tämä postaus tulee näin myöhään, minulla ei vain ole ollut jaksamista kirjoittaa tätä postausta, vaikka tämä postaus olisi minun mielestäni aika kiinnostavaa luettavaa. Olin Pantsun valmennuksessa maanantaina ja tiistaina. Sää oli ensimmäisenä päivä aivan kaamea vettä tuli tuutin täydeltä oli kylmä ja märkää, (ja Hienohelma Vanihan ei tykkää vesilätäköistä). Olen taas niin kiitollinen äitille ja isille jotka maksavat minulle tätä harrastusta sillä jälleen Pantsun tarkkojen silmien alla opin lisää ratsastuksesta, ja hevosesta, tässä tapauksessa Vanista.

Eli ensimmäisenä päivänä on siis "puomi"päivä. Jonka tarkoituksena on venyttää, jumpata ja irroitella hevosta. Vani oli alussa aivan kamala ratsastaa. En saanut sitä kuulolle ollenkaan se oli vetelä, pohkeen takana sekä taivaallisen jäykkä ja haluton tehdä mitään. Piia sanoi minulle heti kun aloitimme ravaamaan että Oona pidennä jalustimia kaksi reikää, no minähän tein töitä käskettyäni ja pidensin jalustimia kaksi reikää. Jalustimet tuntuivat pitkiltä, mutta kyllä niihin aika nopeasti tottui. Pantsu sanoi, että olen käyttänyt liian lyhyitä jalustimia, josta on seurannut se ongelma että ratsastan ainoastaan pelkällä kädellä ja unohdan jalat kokonaan.

Meillä oli siis paljon puomeja. Tykkään puomeista erityisesti sen takia, koska siten saan hevosen taipumaan paremmin sillä meillä ongelmana on että Vani on todella jäykkä. Puomit olivat ns. ympyrällä, eli tehtiin aina ympyrä jossa aseteltiin ja taivutettiin. Yhdellä ympyrällä oli aina kolme puomia. Vani meni joka ikinen kerta viimeisestä puomista ohi, koska en vain saanut käännettyä sitä. (kannattaisi Oona käyttää niitä jalkoja).

Ensin tulimme käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi laukassa. Yleensä Pantsun valmennuksissa on paljon jumppasarjoja, joita oli myös nytkin. Välejä en muista mutta olisikohan niihin tullut yhteen väliin neljä askelta jos en hirveästi väärin muista. Vani oli alusta asti vetelä ja pohkeen takana. Mietin jo hetken mitähän tästäkin tulee. Mutta päätin että nyt ei luovuteta! Vanilla eivät askeleet tahtoneet riittää kun oli niin vetelä ja hidas, mutta hetkellisten spurttien ottojen jälkeen homma alkoi luistamaan. Ensimmäisenä päivä esteet olivat pieniä. Tarkoituksena olikin harjoitella tekniikkaa eikä korkeutta!

Jumppasarjan jälkeen siiryimme linjaan, jossa oli puomi-portti-puomi ja askelmäärää en muista olisikohan ollu 5,6,7 jotain sinne päin ja sen jälkeen vesimatto-okseri. Tykkään mennä Vanilla puomi-este-puomi tehtäviä, koska huomaan ja tunnen selkään miten askeleen näkeminen ja havainnoillistaminen paranee kun tekee sellaisia tehtäviä, joista huomaa että on apua. Vesimatto-okseri oli simppeli olin varma että Vani ei tulisi kieltämään, koska olen hypännyt sitä niin useasti. Eipä muuten kieltänytkään.










Toisena päivänä oli ns. ratapäivä. Jossa hypättiin ihan kunnonrataa. Tuumailtiin Pantsun kanssa ensimmäisenä päivänä, että mitäpä jos kokeiltaisiin Vanille ihan uuttaa ja toisenlaista kuolainta. Eli ratapäivälle valitsin gag-kuolaimet, jossa on siis kaksi ohjaa. Eli ei muutakun vaihtamaan kuolaimet ja testaukseen. Yllätyin todella paljon miten H Y V I N Vani liikkui. Se oli reipas, muodossa taipui ja asettui, ja mikä parasta se tuntui selästä niin hyvälle ratsastaa, että mietin onko mulla alla enää tämä sama hevonen joka oli ensimmäisenä päivänä.

Rata oli aika haastava, mutta ei yhtä haastava kuin Pantsussa yleensä. Aloitimme tekemällä laukkaa ja ravia itsenäisesti. Kun verryttely oli tehty rupesimme hyppäämään aitajohdetta, jonka päällä piti vaihtaa laukka ja myös suuntaa. Vani ei osaa tehdä lennosta suoraan hienosti laukanvaihtoa, mutta esteen päällä se joka ikinen kerta vaihtoi laukan, olin ihan hämmästynyt. Pantsukin huomasi miten Vani todella paranu ja käytti selkäänsä hypyissä!


Taas oli jumppasarjoja, ja linjoja. Toisena päivänä oli selvästi lämpimämpää ja oli mukava mennä. Rata oli aika pitkä. Huomasin että kun ratsasti Vanilla gageilla niin piti oikeasti ratsastaa super paljon jalalla, koska muuten Vanista tuli pitkä ja se kiihtyy todella paljon. Tästä toisesta päivästä en muista paljoakaan. 

Mutta siis oli myös yhden askeleen jumppasarja joita oli 3-4 estettä peräkkäin, Pantsu sanoi että jumppasarjassa Vania joutuu ottamaan kiinni, koska siitä tulee todella pitkä ja se kolhii ja tiputtaa. Mutta muuten Vania saa ratsastaa eteenpäin, koska se ei meinaa saada askelta riittämään hevosväleihin.






Mitäs tykkäsitte tästä postauksesta?
muistakaa kysellä, sillä teen kysymysvideon!
Blogi tulee hieman muuttumaan, mutta päätähtenä pysyy edelleen Vani, mutta saattaa tulla myös toinen heppakaveri! Arvaako joku mikä!? :)


22.5.2015

Viikon blogihaaste: Minun päiväni



Päätin tehdä teille "jälleen" blogitallin viikon blogihaasteena minun päiväni. Osa pitää minua ehkä hieman outona kun sanon että maanantai on minun lempi päiväni. Mutta minulla on siihen syy, sillä valmennukset ovat aina maanantaina. Mutta jos ymmärsin haasteen oikein ideana on kertoa lempipäivästä.

Eli siis minun lempipäiväni on maanantai. Menen vielä muutamana päivänä kouluun maanantaina yhdeksään, joten herään aina maanantaisin 7.30. 

Teen aina normaalisti aamutoimet pesen hampaat, meikkaan, puen päälle, laitan koulurepun sekä käytän koiran vielä lenkillä. Sitten yleensä lähden kouluun 8.30 pyörällä tai skootterilla.

Seuraavaksi pääsen koulusta kello 15.00 eli aika myöhään, sillä valmennukset alkavat kello 17.00. Ennen tallille lähtöä syön päivällisen sekä vaihdan vaatteet. Sitten hyppäänkin skootterin selkään ja nokka kohti tallia. 

Tallilla yleensä ensimmäisenä tarkistan, että varmasti menen Vanilla. Jos minulla on enemmän aikaa saatan vaihtaa muutaman sanasen tallikavereideni kanssa, mutta kiireellisempinä päivänä suuntaan tallikaapilleni ja otan varusteeni sekä olen ostanut Vanille omat suojat, joten otan ne myös kaapistani ja suuntaan suoraan talliin. 

Yleensä harjaan Vanin valmiiksi. Harjauksen jälkeen menen valmennusryhmässä olevien ihmisten kanssa laittamaan kentälle esteitä. Meillä on tehty sellaiset aiheet valmiiksi joten sen mukaan aina hypätään. esimerkiksi viikolla 5 aiheena on suhteutettu etäisyys. Yksi aihe kestää aina kaksi viikkoa. Esteiden jälkeen laitan Vanin valmiiksi. Jos on ns. hienompi valmennus esim Piia Pantsun valmennus vaihdan Vanille myös satulahuovan, tällaista hienosäätöä! 

Kun valmennus on loppunut riisun Vanin, mutta jos Vani jatkaa seuraavalle tunnille niin sitten en tee mitään! Mutta harvemmin Vani jatkaa. Eli jos Vanin jalat ovat kuraiset putsaan ne vesikarsinassa hieman viileällä vedellä jonka jälkeen lisään kaksiteholinimenttiä! Ja tietystu harjaan ja puunaan Vanin vielä kerran.

Sen jälkeen onkin vuorossa varusteiden puhdistus. Käytän milloin mitäkin satulasaippuaa, mutta parhaimmaksi olen pistänyt stubbenin puhdistusaineet. Ne ovat todella hyviä. Pyrin pesemään saappaani joka tunnin jälkeen, eli laitan satulasaippuaa jonka pyyhin pois, sitten laitan sen jälkeen eccon nahanhoito ainetta se on tosi hyvää ja toimii vähän samalla tavalla kuin valjasrasva, sitä ei pyyhitä. Seuraavana on vuorossa satula. Puhdistan satulan istuinosan nihkeällä sienellä, mutta muut osat saltulasaippuaa käyttäen. Suitset avaan joskus mutta yleensä vain pesen ne myös saippualla. Sen jälkeen vien tavarat omille paikoilleen. Kun olen valmis, yleensä lähden kotiin ja kotona teen läksyt sekä olen vain. Noin kello 22.00-23.00 menen nukkumaan!

Kertokaa mitä piditte ja haluaisitteko näihin haasteisiin enemmän kuvia!?
Älkää unohtako laittaa kysymyksiä kysymyspostausta varten!
Millainen tallipäivä teillä on?

12.5.2015

Estevalmennus 11.05.-15



Olin maanantaina estevalmennuksessa joka meni tosi hyvin. Aluksi menin laittamaan Vania valmiiksi ja siellä se tapansa mukaan olla möllötti. Harjasin sen alussa ihan normaalisti niinkuin aina ja laiton varusteet päälle. Olin valmennuksessa kaverini Emman kanssa ainoastaan kahdestaan koska loput olivat peruneet tuntinsa. Tunti oli todella hyvä sillä meitä oli vain kaksi joten saimme todella hyvää opetusta pääsimme hyppäämään myös hieman korkeampaa.

Aloitettiin siis ihan normaalisti itsenäisesti verkkaamalla ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi laukassa. Vani tuntui todella jäykältä ja se oli todella pohkeen takana, haluton suoraan sanottuna liikkumaan. Hetken kinastelun jälkeen Vani taisi ymmärtää kuka on pomo ja kuka käskee sen liikkumaan eikä vain niin kuin prinsessalle sopii. Lopuksi Vani taipui ja kulki ainakin hetkellisesti myös oikein päin. Vani oli kyllä hieman ihmeissään että missäs ne mun kaverit on mutta hetkellisten hyppypomppujen jälkeen homma jatkui taas ihan normaalisti.


Sitten aloitettiin hyppääminen. Otettiin verkkahypyiksi tuo puomi-pysty-puomi tehtävä, joka oikeasti vaati keskittymistä ja ajattelemista. Voin pistää vaikka pääni pantiksi, että tämä tehtävä olisi kaikille hyödyllinen sillä se auttaa oikeasti katsomaan etäisyysksiä, ja muutenkin auttaa estesilmän parantamisessa. Nyt täytyy joka estevalmennukseen laittaa puomit samanlailla. Esteet olivat aluksi pieniä mutta pikku hiljaa niitä ruvettiin nostamaan. 


Tulimme siis ensin ratana puomi-pysty-puomi, linja (21cm) ja sitten puomi-okseri-puomi. Kaikki radat mitä tulin onnistui minun mielestäni todella hyvin ja valmentajakin sanoi, että älä muuta mitään muuta paitsi istuntaasi voisit keskittyä. Otin itseäni siis niskasta kiinni ja istuntani parani sillä hetkellä aivan loistavan paljon, ellen sanoisi. Yleensä hyppään selkä ihan kyyryssä jalat leijuu takana ja katson hevosen niskaan. sain korjattua tätä tosi hyvin ja olen tyytyväinen itseeni. Kuten ehkä voitte kuvista huomata, tuntui kuin hevonen olisi muuttunut ihan eri hevoseksi tai sitten minulla oli vain todella hyvä fiilis päällä. 


Tämä tehtävä oli oikeasti erittäin haastava sillä tässä saa keskittyä todella paljon että askeleet täsmää. Tulin Vanin kanssa useaan kertaan joka parani kokoajan lisää ja lisää. Loppu radan korkeus oli 105cm-110cm, kyllä nyt ehkä joku miettii että hyppääkö tuollainen pullukka sitä, niin kyllä hyppää. Okserin takapuomi taisi olla sen 110cm. Tehtiin siis rataesteillä meidän ennätys. Tuon okserin Vani tiputti monta kertaa, koska se tuli niin vahvaksi edestä, että en vain saanut enää sitä niskaa sieltä ylös. Mutta sitten tajusin ottaa kunnon pidätteen ennen estettä ja tadaa hevonen hyppäsi kuin unelma korkeatkin esteet. 
Mitä tykkäsitte, kommentoikaa alas!
Ajattelin tehdä kysymyspostauksen/videon, niin jos laittaisitte kysymyksiä tuohon alle!
Miten teidän valmennukset on menneet, oletteko te kokeilleet tuota puomitehtävää?



10.5.2015

Kuvapostaus

Mä en tiedä mitä tälle kuvalle tapahtu!






Toivottavasti tykkäsitte tämmöisestä postauksesta!
Kommentoikaa alas mitä tykkäsitte! :)



8.5.2015

Ihastuttava Spooks!


Olen jo pitkään kuolannut Spooksin vaatteita, ne ovat simppeleitä, kauniita ja varmasti laadukkaita ratsastusvaatteita! Kokosin teille tuollaisen kollaasin niistä vaatteista mitä itse haluaisin. Minulle tämä merkki on vähän kuin Kingsland mutta hieman havempana!

               Mikä näistä oli sinun suosikkisi?      
Onko teillä kokemuksia tästä  merkistä?

5.5.2015

10 faktaa

1. Minun on aina harjattava ja irrotettava satulavyö molemmilta puolilta, vaikka satulavyö ei olisikaan likainen, niin minun on silti aina harjattava se ja irroitettava vyö,koska etenkin nahkavyö vääntyy jos sitä ei irrota

2. Vanilla on kumma tapa, aina kun se saa kisoissa porkkanaa tai ihan mitä muuta vaan herkkua niin se rupeaa louskuttamaan huulillaan ja kisoissa sotkee aina mun vaatteet, joten vahingosta viisastuneena annan aina kisahoitajani taluttaa sitä, jotta omat vaatteet ei sotkeudu.

3. Vani hyppää joka kuvassa korvat hörössä, karsinassa se aina luimii ja esittää olevansa vihainen, mutta aina kun se hyppää jonkin esteen sillä on aina korvat hörössä.






4. Jos hevosen otsatukka tai harja ja häntä ei ole harjattu minua rupeaa häiritsemään se tosi      paljon, sillä jos ne on huonosti ja ei harjatut hevonen näyttää kuin siihen ei olisi käytetty aikaa

5. Kaikki suurinosa hevoskuvista joissa minä olen selässä epäonnistuu sillä ajattelen niin koska ilmeeni ja asentoni vaikuttaa siihen liian paljon

6. Olen ratsastanut yhdeksän vuotta ja askeleen pidentäminen ja lyhentäminen sekä avotaivutus on minulle ratsastuksessa hyvin haastavaa. 

7. Minun mielestäni ratsastus ei ole tärkeintä, vaan hevosen hoito ja se että hevonen tuntee että siitä välitetään eikä vain ratsasteta.


8. Kun kuka tahansa hevonen ketä talutan kävelee vieressäni, yritän kävellä samaan tahtiin kuin hevonen itse

9. Kun varustan hevosta, tykkään laittaa ensin huovan sitten romaanin ja sitten satulan, näin varmistan että ne menevät hyvin

10. Pyrin juottamaan Vanille tunnin jälkeen melassivettä, koska se on ikäänkuin palkinto vanille hyvästä tunnista

Toivottavasti tämä ei ollut tylsä postaus!
Haluatteko samanlaisen myös ei ratsastukseen liittyvästä?
Kommentoikaa alas mitä tykkäsitte!







4.5.2015

Blogitalli: viikon blogihaaste istunta-analyysi


Ajattelin kokeilla hieman erilaista tällaista postausta... no jaa aloitan kaikki postaukset tällä tavalla.. Mutta siis blogitallin viikon haasteena on oma istunta ja koin itselleni "tärkeäksi" kertoa siitä myös teille! Minun oma istuntani ei ole mikään kovin hyvä, varsinkaan esteillä ja kun katselen kuvia, minua rupeaa ärsyttämään että miten minun istuntani voi näyttää tuolta ja olenko oikeasti tuo minä joka istuu tuolla hevosenselässä. Uskaltaisin jopa väittää, että en ole ainoa joka näin ajattelee omasta istunnastaan... Minun istunnassani on paljon virheitä sekä sileällä että esteillä ja yritän parhaani mukaan keskittyä ja korjata niitä. 

Saan paljon palautetta istunnastani valmentajilta sekä opettajilta, mutta suurin vaikuttaja siihen on kun katsoo kuvia tai videoita ja huomaa millainen se oma istunta on ja miltä se näyttää. Joten päätin nyt "analysoida" teille minun istuntaani, koska tämä saattaisi jopa joitakin kiinnostaa..

Istunnassa on kokoajan parannettavaa ja kenelläkään ei ole sitä "täydellistä" istuntaa. Käyn tässä läpi tekstin ja kuvien muodossa istuntaani että miltä se sitten minun mielestäni oma istuntani näyttää. Kun yhden ongelman saa korjattua, yleensä tulee uusi ongelma esille.




Ryhti on minun ianikuinen ongelma. Tätä on yritetty korjata todella paljon, sitten se taas tipahtaa takaisin tähän tilanteeseen, kunnes se korjataan uudelleen ja nyt se toivottavasti tulee jäämäänkin sitten siihen oikeaan asentoon. Eli suurin istunnassani piinaava ongelma on ryhdin kanssa. Olen miettinyt miten ryhtiä voisi parantaa, mutta minun omat ideat alkavat loppua. Onneksi on ratsastuksenopettajia ja valmentajia joilta saan todella hyviä vinkkejä.

Minun katseeni karkaa yleensä aina hevosen niskaan jotta näkisin miten hevonen liikkuu. Katse on minulla huono sekä esteillä että sileällä mentäessä. Minua tämä ongelma häiritsee etenkin sileällä menossa, sillä yleensä en saa reittiä seuraavaan tehtävään ja reitit kiemurtelee sinne sun tänne.

Käsissä on kulmaa, mutta ne ovat irti kyljistä. Minulla on aina tuo sama ongelma.

Yleisimmät ongelmat lähtevät aivoista. Siitä, että itse huomaat tilanteessa tai toisessa asian ja pyrit korjaamaan sitä. Kun keskität ajatuksesi tähän kyseiseen ongelmaan tai virheeseen saatat huomata, että pystyt tekemään virheelle jotain. Mutta kun keskityt vaikka hevosesi taivuttamiseen tai asettamiseen ja hetken päästä saatat nähdä, että kätesi (tai ongelma alueesi) on taas samalla kohtaa kun se oli lähtötilanteessa. Ei siis mikään ihan helppo homma yrittää korjata virheitä.

 Minulla on yksi suurimmista ongelmista kädet. Vielä vähän aika sitten ratsastin kädet suorana enkä edes tajunnut vaikka minulle siitä sanottiin että kyynerpäihin kulmausta niin en vain saanut niihin kulmaa. No se ongelma on jo saatu aika hyvin korjatuksi, mutta sitten kun minulla on kyynerpäässä kulmaa niin en laita käsiä kiinni kylkiin jolloin minun kroppani ja käsieni välistä näkyy puoli maailmaa. Siitäkin minulle sanotaan mutta en vain syystä tai toisesta tee asialle yhtään mitään. 

Sitten ne nyrkit. Nyrkit eivät pysy minulla "ikinä" pystyssä, sillä joko en keskity niihin tarpeeksi tai sitten ne ei vain pysy pystyssä. Ei minun nyrkkini omasta mielestäni pahimmat ole mutta pahat ne silti ovat. Nyrkit eivät pysy minulla kiinni, jolloin minulla alkaa ohjat löystyä ja löystyä ja niitä saa olla aina kerimässä lyhyemmäksi. 


Minun jalkani menee varsinkin esteillä taakse.

Sitten minun jalkani. Niiden kanssa olen setvinyt jo aika kauan. Minun jalkani menee esteillä varsinkin taakse ja vaikka yritänkin keskittyä pitämään ne alhaalla niin silti ne aina nousevat huomaamattani. Jalat ovat tällä hetkellä pinnalla minun onglmissa. Yritämme ratsastuksenopettajan ja valmentajien kanssa korjata ongelmaa, mutta se osoittautuu hyvin haastavaksi.


Onko teillä muuten jotain samanlaisia virheitä tai ongelmia?
Viikon blogihaasteeseen osallistumalla voit voittaa yli 100 euron arvoisen istunta-aiheisen kirjapaketin.